sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Vuokrapyöräillen

Nizzan alueella pystyy vuokraamaan sinisiä Vélo Bleu -pyöriä. Niillä on helppo ja välillä jopa nopeampikin liikkua kuin busseilla.
Asunnon lähin vuokrauspiste löytyy alhaalta rannasta bussien 65 ja 73 päätepysäkin läheltä Carrefour-kaupan edestä. Asunnolta vuokrauspisteelle pääsee joko busseilla 65 tai 73, tai kävellen alle puolessa tunnissa.

Vuokraus tapahtuu puhelinta ja pankkikorttia käyttäen, joten ne kannattaa pitää mukana. Pyörän voi palauttaa mille tahansa pisteelle, joten pyörillä voi liikkua esimerkiksi vain keskustaan ja tulla vaikkapa bussilla takaisin.














Promenadella on pyöräilijöille oma kaista, jota on turvallista pyöräillä. Pyöräkaistoja on ympäri keskustaa, joka helpottaa siellä pyöräilyä muuten välillä vauhdikkaassa liikenteessä.

Hinnat: 

Pyörät pystyy vuokraamaan päiväksi yhdellä tai koko viikoksi viidellä eurolla. Myös vuoden vuokraus on mahdollista. Aika, jonka pyörä on käytössä, määrittää lopullisen hinnan: ensimmäinen puolituntia on ilmainen, seuraava maksaa yhden euron ja yhdestä tunnista eteenpäin jokainen tunnin käyttö kaksi euroa, joka lisätään vuokraushintaan.

 Esimerkiksi päivän alle kolmen tunnin pyöräily kustantaa siis viisi euroa. Viikon enintään puolentunnin jokapäiväinen pyöräily kustantaa ainoastaan viisi euroa.


 Jos kaipaa promedanella pyöräilemisen lisäksi jotain kohdetta on keskustan kupeessa sijaitseva kukkula la colline de chateau loistava pysähdyspaikka. Kukkulalla on suuri puisto, jossa paikalliset käyvät piknikillä ja siellä järjestetään silloin tällöin pientä ohjelmaakin. Jyrkkärinteiseltä kukkulalta avartuvat upeat näkymät Nizzan keskustaan, promenadelle ja merelle. Siellä on mukava syödä omat eväät tai napata kahviosta pientä naposteltavaa. Kukkula on hyvä kohde vierailla myös kävellen tai autolla.